sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Onnistunut kouluvalkku!

 
Tänään iltapäivällä mulla oli Maken pitämä kouluvalkku, menin sen siis Fannilla. Fanni on mun nykyinen ns. kilpaponi. Sillä siis nyt yritän kisailla mahdollisimman paljon kun omaa poniahan mulla ei enää ole (mulla oli siis vielä hetki sitten siskoni kanssa poni, mutta se jäi minulle hieman pieneksi, jotenka päätettiin että siskoni saa sen kokonaan omaan omistukseensa). Minulle on siis tarkoituksena jossain vaiheessa katsoa omaa ponia/hevosta mutta näin nyt toistaiseksi :)

Ja asiaan siis. Lähdin hakemaan Fannia laitumelta joskus viiden pintaan, se ei ihan heti antanut kiinni mutta kyllä se sitten lopulta!

 
Aloin harjailemaan ponia, mikään kiire mulla ei ollut koska Make oli vähän myöhässä aikataulustaan. Kun olin harjannut lähdettiin maastoon alkukäyntejä kävelemään. Metsässä vierähtikin reilu 20 min. ja vihdoin päästiin aloittamaan tunti.
Alotettiin ympyrällä puolipitkillä ohjilla, ihan vaan yritettiin saada hevosia kävelemään koko selän kautta ja taipumaan kaulasta. Hetken päästä keräiltiin ohjat normaalin pituisiksi ja jatkettiin samalla ajatuksella. Fanni oli jo alussa tosi hyvä, vähän se puri kuolainta ja ei tahtonut oikein taipua mutta kyllä se siitä parani kokoajan.
 

 
Tehtiin sama harjoitus molempiin suuntiin. Kun oltiin aika pitkän aikaa työskennelty käynnissä siirryttiin harjoitusraviin. Ja taas sama ajatus, ravaa eteenpäin koko selästä, taipuu ja asettuu ja takajalat mukana. Fanni oli tosi mukavan tuntunen. Ei purrut enää kuolainta niin kuin käynnissä. Se ei myöskään juossut mun alta pois (sillä on siis tapana aina ravissa juosta ratsastajan alta pois). Siirryttiin sitten koko uralle ja lähdettiin tulemaan kokorataleikkaa ja lisäys. Tässä tehtävässä Fanni oli tosi hyvin kuulolla.
 

 
Tän tehtävän jälkeen alettiin loppuravaamaan kevyessä ravissa. Me ei siis laukattu tällä tunnilla ollenkaan. Yritin loppuravejen aikana ratsastaa Fannia eteen alas. Fanni oli ihan Super, oon niin tyytyväinen tuntiin ja mä vaan rakastan tota ponia niin paljon! Käytiin vielä loppukäynnit maastossa.
 
 
 
Ehdotelkaas mitä postauksia te haluisitte jatkossa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti