Tänään pääsin taas menemään Bolerolla, kun Jennyllä oli muuta! Pääsin töistä jo 14.00 ja menin suorinta tietä kotiin. Tunnin verran odotin Minkaa ja sitten lähdettiin yhdessä talliin hakemaan Bolero tarhasta. Minka tuli siis meille yöksi.
Haettiin siis Bobo tarhasta ja alettiin harjailemaan. Poni oli itseasiassa aika puhdas joten ei kestänyt kauaa kunnes oltiin harjattu valmiiksi. Päätin mennä tällä kertaa ilman satulaa ja vaan vähän köpöttelemään maastoon. Päätin kuitenkin että menen naapurin pellolle hieman ravailemaan ja laukkailemaan. Käytiin aluksi metsässä ja sitten pellolle. Kierroksen verran ehdin kävelemään kun poni yhtäkkiä nykäisi pään alas ja vetäisi mut mukanaan. Yleensä en tollasista putoa mutta tällä kertaa poni päätti tehdä sen voimalla. No ei kun takaisin selkään ja matka jatkui!
Kävelin vielä muutaman kierroksen ja taivuttelin paljon, ravissa sama juttu. Ravissa Bolero oli paljon paremman tuntuinen kuin käynnissä. Ravailin molempiin suuntiin ja lopuksi otin vielä vähän laukkaa. Laukassa poni liikkui aika reippaasti eteenpäin.
Käytiin vielä loppukäynnit maastossa.
Kauheella kiireellä otettiin Bolero pois koska mulla piti olla riparitapaaminen 18. Mutta sitten sain viestin että ei olekkaan.
Seitsemän jälkeen lähdettiin laittamaan Fannia kuntoon. Fanni oli taas tosi seurallinen karsinassa :)
Vähän ennen kahdeksaa taas lähdettiin kävelemään maneesille. Aloitettiin taas aika pitkillä alkukäynneillä ja siinä jo ratsastin Fannia reippaasti eteenpäin. Kerättiin ohjat käteen ja siirryttiin isolle pääty ympyrälle, ympyrän avoimet sivut väistettiin takapäätä ympyräuran ulkopuolella. Fannin kanssa väistöt onnistui tosi hyvin. Jatkettiin samaa kevyessä ravissa. Ravissa alkuun ei oikein sujunut mutta muutaman raviväistön jälkeen alkoi onnistua. Fanni oli aika kova suusta alkuun mutta loppua kohden parani. Siirryttiin sitten ravaamaan kokouraapitkin harjoitusravissa ja tehtiin jokaisen sivun keskelle siirtyminen käyntiin ja 3 askelta käyntiä ja takaisin raviin. Tehtiin tämä tehtävä molempiin suuntiin.
Seuraavaksi käännettiin S kirjaimesta pituushalkaisijalle ja keskellä kenttää nostettiin laukka, jatkettiin R kirjaimesta jompaankumpaan suuntaan ja lyhyen sivun keskelle 10m voltti laukassa. Oikeaan kierrokseen sujui paremmin, Fanni taipui hyvin sisäpohkeen ympärille. Mutta vasemmassa kierroksessa se ei oikeen alkuun halunnut taipua. Muutaman laukkavoltin jälkeen siirryttiin käyntiin ja annettiin hetkeksi pitkät ohjat.
Välikäyntien jälkeen tehtiin vielä pitkänsivun alkuun voltti ja pitkällä sivulla jatkettiin askeleenpidennyksellä. Ennen kulmaa piti koota hevosta ja ihan hidasta ravia. Tämä onnistu ihan ok.
Loppuravattiin vielä ja taas eteen alas ajatuksella. Loppukäynnit vielä lopuksi ja sitten talliin.
Hoidettiin Fanni pois ja annoin vielä herkun, oli taas niin kiva tunti!
Sunnuntaina mulla on taas estevalkku Fannilla. Siitä sitten seuraavaksi postausta :)